Uusi vuosi ja uudet maisemat

Vuoden lopulla olleet kirjoitushaasteet näyttävät nyt viimein olevan takanapäin. Uusi vuosi alkoi uusissa tunnelmissa ja uusissa maisemissa, kun hahmoni päätyivät jännittävien käänteiden jälkeen ajassa taaksepäin muinaiseen kadonneeseen kaupunkiin, joka on saanut vaikutteita Pompeijista ja Atlantiksen tarusta.

Nuorille tekemässäni kyselyssä historiallisista tarinoista nimenomaan antiikin aika valikoitui suosikiksi ja tämä aikakausi sopiikin varsin mainiosti kuvaamaan kadonnutta kaupunkiani, jonne päähenkilöni tarinassa päätyvät.

Erityisesti Pompeiji on inspiroinut minua suuresti. Olen itse vieraillut aikaan Pompeijissa ja ostanut sieltä paljon kirjallista materiaalia, joka tulee nyt todella tarpeeseen. Kirjoista olen poiminut mielenkiintoisia kuvauksia ja jännittäviä yksityiskohtia, joita voin hyödyntää, kun kirjoitan tarinaani kuvausta muinaisesta kaupungista.

Pompeiji on kaupunki, jonka historia todella kiehtoo minua ja olen aivan innoissani päästessäni jälleen mielikuvitusmatkalle kaupunkiin, joka muistuttaa kovasti Pompeijia. Muistan vieläkin hyvin Pompeijin kiviset kuluneet kadut, katukeittiöt ja kylpylät, joiden modernius yllätti minut täysin. Tuoksut ja tunnelma, mittasuhteet ja kaupungin koon voi ymmärtää vasta kun on itse käynyt paikan päällä.

Kun kirjoitan ympäristökuvauksia, niin teen niistä aluksi kevyempiä ja lyhyempiä versioita, ellei tarina itsessään sillä hetkellä vaadi perusteellista kuvausta. Yleensä palaan myöhemmin uudelleen kuvauksiin ja lähden kehittämään ja runsastuttamaan niitä. Välttelen kuitenkin ylikuvailua ja liiallista ”runoilua”. Itse pidän enemmän kuvauksista, jotka luovat tunnelmaa ja auttavat lukijaa kuvittelemaan ympäristön silmiensä eteen aivan kuin olisi itse paikan päällä. Mielestäni hyvä kuvaus nimenomaan tukee tarinaa, eikä vie siltä tehoja tai tilaa.

Toiminnan keskellä pitkä kuvaus tuntuu helposti jarrulta. Tarinaa kuitenkin kerrotaan yleensä hahmojen näkökulmasta ja toiminnallisen tapahtuman keskellä on hyvä muistaa, miten paljon hahmo kykenee havainnoimaan ympäristöään. Kuvittele vaikka tilanne, jossa seisot vilkkaan kadun reunassa. Yhtäkkiä, joka nappaa laukkusi, jonka seurauksena jähmetyt paikoillesi tai lähdet jahtaamaan varasta. Kummassakaan tapauksessa tuskin huomaat, kuinka kadun toisella puolella koira juoksee tervehtimään toista koiraa tai kuinka lokki nappaa sämpylän naisen kädestä ja lentää saalis mukaan talon katolle. Fokuksesi on täysin varkaassa ja viedyssä laukussa, koko muu ympäristö katoaa sillä hetkellä.

Kuvausten tehtävä on luoda tunnelmaa, ankkuroida lukija paikkaan ja aikaan, heijastaa hahmon sisäistä tilaa ja maustaa tapahtumia ja rytmittää tarinaa. Yksityiskohtien runsaus voi estää lukijaa rakentamasta omaa mielikuvaa ja pitkä kuvaus ilman liikettä pysäyttää kertomuksen energian.

Olen kuullut sanottavan, että kuvauksen pitäisi joko liikuttaa tarinaa tai lukijaa — mieluiten molempia.