Täydellisen nuortenkirjan jäljillä-projektin päivitys 23.8.2026

Käsikirjoitus on edennyt hyvää tahtia ja lukuja on nyt valmiina 40. Oma arvioni on, että jäljellä on vielä 4-5 lukua + epilogi. Sivuja (A4) on tällä hetkellä yhteensä 304 ja sanoja noin 98000 eli sadantuhannen rajapyykki on nyt lähellä.

Tarinassa on alkanut viimein sen eeppinen vaihe, joka tulee muuttamaan kaiken ja paljastamaan lukijoille useita salaisuuksia. Juonenlangat ovat punoutumassa hyvin yhteen ja ensimmäistä kertaa huomasin myös liikuttuvani tarinaa kirjottaessa, mikä on merkki siitä, että hahmot ovat viimeinkin tulleet tutuiksi ja samalla myös rakkaiksi.

Aloittaessani tätä käsikirjoitusta minulla oli monia haasteita tarinan kanssa. Kolmaspersoona tuotti ongelmia ja tarina ei meinannut lähteä käyntiin millään, koska oikean tyyli ja tunnelma olivat vielä hakusessa. Alku olikin varsin raskas ja kivikkoinen. Kirjoitin alun monta kertaa uudelleen ja todennäköisesti joudun vielä korjaamaan prologia ja ensimmäistä lukua, mutta nyt tiedän mitä tehdä.

Opin matkalla todella paljon uutta ja olen hyvin kiitollinen näistä lukuisista ”oppitunneista”, joita tämä projekti minulle tarjoili. Kirjailijana koen, että on tärkeää haastaa itsensä ja mennä välillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Vain siten voi oppia uutta ja kehittyä kirjoittajana.

Lähden nyt hyvillä mielin kirjoittamaan loppuhuipennusta ja sen jälkeen ajattelin pitää pienen loman. Koko kesä meni töiden merkeissä, joten ehkä olen sen loman viimein ansainnut.

Huone tarinankertojana

On yksi asia, joka jää usein vähemmälle huomiolle. Se on ympäristön, tilan tai huoneen kuvaus. Keskitymme enemmän hahmoihin ja juonikuvioihin, mutta aivan yhtä tärkeää on "näyttämä", jossa tarina tapahtuu. 

Kun esittelen uuden tilan, en kuvaa kaikkea mitä siellä on, vaan valitsen kolme ”ankkuria” eli olennaisinta asiaa, jotka kuvaavat parhaiten tilan luonnetta, tyyliä ja tunnelmaa, ja lukija rakentaa loput itse. Annan hänelle vain avaimet, joilla hän avaa oven omaan mielikuvitukseensa.

Huoneen kuvaus ei toimi, jos se on vain pelkkä luettelo sen sisältämistä esineistä. Liian pitkä kuvaus voi tuntua jopa uuvuttavalta, mutta pidempikin kuvaus voi toimia, jos se sisältää muutakin kuin vain huonekalujen luettelon.

Huone ei ole vain tila, vaan se on paikka, jossa tarina tapahtuu. Huonekuvaus voi olla kohtaus, jossa huone toimii tarinankertojana. Huone saattaa liittyä olennaisena osana maailman historiaan, siellä on voitu tehdä tärkeitä päätöksiä, käyty neuvotteluja, taisteltu ja jopa kuoltu, jolloin huone muuttuu lähes historialliseksi muistomerkiksi.

Julkinen tila ja yksityinen tila kertovat eri asioita. Henkilökohtainen hyvin yksityinen huone voi paljastaa jotain omistajansa persoonallisuudesta ja jopa salaisuuksista. Olen aikanaan opiskellut muotoilua ja siellä meitä opetettiin huomioimaan asiakkaiden tarpeet ja toiveet.

Kun kirjailija kysyy: Miltä huone näyttää?

Muotoilija kysyy: Mitä täällä tehdään?

Muotoilija näkökulma toimii hyvin, kun tarinassa kuvaillaan jotain tiettyä tärkeää huonetta. Voit tehdä itsellesi pienen "asiakasbriefin". Kun vastaat näihin kysymyksiin, niin sisustus alkaa syntyä melkein itsestään.

Käyttäjä

• Kuka käyttää tilaa?
• Kuinka vanha hän on?
• Mitä hän tekee siellä?

Tarpeet

• Mitä hänen täytyy pystyä tekemään helposti?
• Mitä hän tekee useimmin?
• Mitä hän välttelee?

Persoona

• Onko hän järjestelmällinen?
• Onko hän esteetikko?
• Onko hän säästäväinen vai tuhlaileva?
• Onko hän utelias vai kontrolloiva?

Tunteet

• Missä hän tuntee olonsa turvalliseksi?
• Mitä hän pelkää?
• Mitä hän yrittää unohtaa?
• Mistä hän haluaa muistuttaa itseään?

Historia

• Mitä huoneessa on tapahtunut?
• Mitä hän ei ole koskaan suostunut muuttamaan?
• Mitä hän on lisännyt vasta hiljattain?

Vielä lopuksi haluan sanoa, etten rakenna maailmaa vain selostamalla sitä vaan näyttämällä se ihmisten elämän ja kokemusten kautta. Esineet eivät ole mukana vain siksi, että ne näyttävät hienoilta vaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, osa maailmaa ja sen tarinaa.

Eletty maailma syntyy kuluneesta kynnyksestä, korjatusta mukista, kirjan väliin unohtuneesta kuivuneesta kukasta ja siitä, että huone kertoo asukkaastaan vielä silloinkin, kun tämä ei ole enää paikalla.

Täydellisen nuortenkirjan jäljillä-projektin päivitys 25.7.2026

Täydellisen nuortenkirjan jäljillä -projekti on edennyt hyvin. Käsikirjoitus on kasvanut jo 274 A4-sivuun ja noin 90 000 sanaan. Lukuja on tällä hetkellä 36, ja lisää on vielä tulossa.

Tarina on viimein kääntymässä kohti loppuratkaisua, ja juonilankojen kokoaminen yhteen on alkanut. Samalla hahmot ovat tulleet minulle entistä tutummiksi, mikä tekee heidän ajatustensa ja näkökulmiensa avaamisesta yhä luontevampaa. Vaikka kokonaisuus on edennyt pitkälle, varsinainen työ on vasta puolivälissä. Toinen kirjoituskierros tulee käytännössä tarkoittamaan koko käsikirjoituksen uudelleen kirjoittamista. Siinä vaiheessa hiotaan niin rakennetta, rytmiä kuin yksityiskohtiakin.

Suurin haaste on ollut tarinan loppu, joka tuntuu kasvavan samaan tapaan kuin edellisessäkin käsikirjoituksessa. Vaikka jäljellä olevien lukujen määrä ja sisältö ovat olleet melko tarkkaan suunniteltuja, uusia lukuja on silti täytynyt lisätä useaan otteeseen. Tämän vuoksi maaliviiva ei tunnu lähestyvän, vaikka uusia sivuja syntyy jatkuvasti. Tarinan laajeneminen mietityttää, mutta en halua kiirehtiä sitä väkisin päätökseen. Tavoiteni on saada käsikirjoituksen ensimmäinen versio valmiiksi syksyyn mennessä.

Pidän tärkeänä, että loppuratkaisu saa tarvitsemansa tilan. Tarinan viimeiset tapahtumat ovat niin merkittäviä ja mittavia, ettei niitä kannata kirjoittaa kiireessä. Lopun "rytinä" kokoaa yhteen koko kertomuksen draaman kaaren ja sinetöi tapahtumaketjun, joka on täynnä yllätyksiä, jännitteitä ja vahvoja tunteita. Juuri siksi haluan rakentaa tarinan päätöksen huolellisesti, jotta se tuntuu ansaitulta ja antaa lukijalle täyttymyksen tunteen.

Myös öljyvärimaalaukset ovat edenneet hyvää vauhtia. Ensimmäinen maalaus on aivan loppusuoralla, ja toinenkin on jo yli puolenvälin. Lisäksi olen suunnitellut kolmatta maalausta, jonka aloitan vasta, kun kaksi ensimmäistä ovat valmistuneet. 

Vielä pienen pienenä paljastuksena tarinasta: Tarinassa ratkotaan muinaisen kadonneen kaupungin mysteeriä, opiskellaan taikuutta ja joudutaan mukaan juonitteluun ja valtataisteluihin. Tarinassa myös rakastutaan ja etsitään vastausta ikiaikaiseen kysymykseen siitä, onko pahuus valinta vai seuraus.

✨ Fantasia ei ole tarinan esteettinen kulissi ✨

Millainen on hyvä fantasiatarina ja mikä tekee tarinasta hyvin toimivan fantasian?

Ensimmäinen fantasiakirjani oli Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin Kaksosten aika. Lukukokemus oli niin mullistava, että heppakirjat saivat jäädä ja fantasia vei mennessään. Luen edelleen fantasiaa paljon ja se on suosikkigenreni. Kun nuorille tekemänässäni kyselyssä yli 40% nuorista valitsi fantasian suosikkigenrekseen, olin luonnollisestikin riemuissani.

Olen pitkään haaveillut fantasiateoksen kirjoittamisesta, mutta genren suosio ja sieniä sateella syntyvät kirjat, saivat minut epäröimään ja miettimään, kannattiko ”kilpailuun” lähteä mukaan ja olisiko minulla vielä jotain uutta annettavaa näin suositulle genrelle? Lopulta nuoret tekivät päätöksen puolestani ja kyselyn kautta sain viimein hyvän syyn kirjoittaa fantasiaa, ilman että suosikkigenren taakka painoi liikaa harteitani.

Fantasia on genrenä valtava aarreaitta. Se antaa mielikuvitukselle laajat lähes rajattomat mahdollisuudet kehittää tarinaa suuntaan taikka toiseen, mutta se sisältää myös monia sudenkuoppia. Rajattomuus voi olla myös eksyttävää ja silloin usein unohtuu, että fantasiakin tarvitsee toimiakseen vahvan logiikan, joka rakentaa uskottavuutta ja lisää samaistuttavuutta.

Fantasiassa on myös toinen hyvin yleinen ongelma, joka saattaa jäädä logiikan varjoon ja se on fantasian määrä ja merkitys tarinassa. Olen usein lukenut fantasiatarinoita, jossa hahmot ja tapahtumat voisivat aivan yhtä hyvin sijoittua, vaikka meidän maailmaamme. Monissa teoksissa fantasia tekee maailmasta erikoisen näköisen, mutta ei juuri tuo muuta uutta tai muuta tarinan ydintä. Tällöin fantasia jää tarinassa kuriositeetiksi. Fantasiasta kerrotaan, mutta sitä ei koeta. Lukijalle sanotaan, että tämä maailma on maaginen, mutta lukija ei tunne sitä.

Tämä on ongelma varsinkin silloin kun lukija nimenomaan haluaa lukea fantasiaa, joka tuntuu ja näkyy, eikä ole vain koriste. Fantasia vaatii kuitenkin mielikuvitusta. On kyettävä ymmärtämään, miten vaikka taikuus vaikuttaa fantasiamaailman asukkaiden arkeen, ja miten yliluonnolliset olennot toimisivat osana yhteiskuntaa. Fantasia ei voi kuitenkaan olla täysin irrallaan meidän maailmamme lainalaisuuksista, sillä muuten se muuttuisi liian sekavaksi ja käsittämättömäksi ja siksi kirjailijan tehtävä on huolehtia, että fantasiaa on tarinassa juuri sopiva määrä, ei liika, eikä liian vähän.

Kun fantasia on aidosti osa tarinaa, fantasiamaailman erityispiirteet synnyttävät hahmojen ongelmia, vaikuttavat heidän valintoihinsa ja ohjaavat juonen tapahtumia. Tällöin fantasia ei ole vain taustakulissi, vaan yksi tarinan syy-seurausketjun osista.

Loppuun kaiken voikin kiteyttää, että hyvä fantasiamaailma ei ole paikka, jossa tarina tapahtuu, vaan syy siihen, miksi tarina tapahtuu.

Tärkeä apuraha sekä pohdintoja kirjoittamisesta

Täydellisen nuortenkirjan jäljillä projekti on edennyt hyvin! Kasassa on nyt 61000 sanaa ja 191 sivua. Tarina on viimein ylittänyt puolivälin ja etenee mukavasti kohti loppuhuipennusta. Viime vuonna sain pienen apurahan Suomen Kirjailijaliitolta, mutta tänä vuonna minua viimein onnistu kunnolla. Sain Taide- ja kulttuurivirastolta eli entiseltä Taikelta työskentelyapurahan, jonka avulla voin viedä projektini maaliin. Apuraha on ratkaisevan tärkeä, jotta voin saattaa tämän projektin loppuun sen vaatimalla huolellisuudella, ajallisella panostuksella sekä taiteellisella kunnianhimolla. Kiitos apurahasta!!! 💖

Tarinan edetessä olen tehnyt lisää hienoja oivalluksia. Maailma ja sen historia alkavat taipua upealla tavalla osaksi itse tarinaa ja pala palalta kokonaisuus alkaa kehittyä silmieni edessä tavalla, joka hämmentää ja samalla ilahduttaa minua. Kyselyn avulla nuoret valitsivat tarinan maailmaan tärkeitä yksityiskohtia, kuten maailmanjärjestyksen, hyvän ja pahan välisen rajan, sekä uskonnollisen kehyksen. Nämä ovat pysyviä palasia, joita en voi muuttaa ja se itse asiassa helpottaa huomattavasti tarinan maailman rakentamista.

Fantasia maailmassa mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen runsaus välillä sekoittaa ja hämmentää. Vaikka itse tekisin selkeitä rajauksia ja valintoja, saattaa myöhemmin tulevat tarinalliset ongelmat saada minut kyseenalaistamaan nämä valinnat uudelleen. Jos vaikka olen valinnut maailmaani monarkian, mutta myöhemmin luomani valtarakenteet eivät toimikaan monarkian sisällä, niin saatan alkaa kyseenalaistamaan omia valintojani ja silloin kaikki suunnitelmani menevät sekaisin. Nyt tätä ongelmaa ei ole. Maailman rakenteessa ja myös tarinassa on tietyt muuttumattomat kulmapalaset, ja kaiken muun täytyy sopia näiden ”kulmapalasten” kanssa yhteen.

Olen huomannut, että jos kirjoittaminen alkaa jumittaa, tämä johtuu usein joko siitä, että tarinasta puuttuu jokin olennainen palanen, tai sitten tarina on menossa väärään suuntaan. Kun palaan muutaman askeleen taaksepäin ja huomaan missä kohtaa ongelma on syntynyt ja korjaan sen, tarina lähtee taas etenemään ilman ponnisteluja. 

Kirjoittaessa siis todellakin kannattaa kuunnella omaa intuitiota. Se kertoo, jos tarinassa on jotain, joka ei toimia tai suunta on muuten väärä. Liian usein olen kuullut ja nähnyt miten intuition ääni ohitetaan ja tarinaa jatketaan vaikka väkisin. Ongelmien lakaiseminen maton alla ei kuitenkaan toimi pitemmän päälle, sillä rakenteellisilla ongelmilla on tapana kertautua myöhemmin. Jos sitten vielä kirjoittaa fantasiakirjasarjaa, voivat ongelmat laajentua niin, että viimeisen osan kirjoittamisesta tulee yhtä tuskien taivalta, kun mikään ei enää toimi niin kuin pitäisi.

Sitten vielä eräs tunnustus… Kirjailijaksi tuleminen on muuttanut minussa erään asian. En pysty enää lukemaan kirjoja samalla tavalla kuin ennen. Aikaisemmin vain sukelsin kirjojen maailmaan ja nautin matkasta. Saatoin lukea kirjan yhdessä päivässä, ja se oli ihanaa! Nyt lukemisesta on tullut hitaampaa ja raskaampaa. Kun luen kirjoja, sisäinen kriitikkoni herää, ja alan ylianalysoida tarinaa, nähdä ongelmia ja puutteita, jolloin nautinto lukemisesta katoaa. Tätä voi kai kutsua kirjoittajien ”ammattivaivaksi”, sillä olen kuullut myös muilta kirjoittajilta samanlaisia kokemuksia.

Mikä on kehätarina ja miksi se on niin haastava?

Kun lähdin suunnittelemaan fantasiatarinaani kyselyn tulosten perusteella, minulla ei vielä ollut käsitystä siitä, mikä kehätarina on ja millaisia haasteita siihen liittyy. Oikeastaan koko kehätarinan käsite oli minulle vieras, vaikka olin toki lukenut kirjoja, joissa kehätarinaa oli käytetty. Vasta oman tarinani kohdalla jouduin todella pohtimaan, mitä kehätarina tarkoittaa ja mistä siinä on kyse.

Lyhyesti kerrottuna kehätarina on tarina, jonka alku ja loppu liittyvät toisiinsa niin, että ne muodostavat ikään kuin ympyrän eli kehän. Kehätarinassa alku ei ole vain alku, vaan se on seuraus tarinan lopusta: lopun tapahtumat vaikuttavat tarinan alkuun, jolloin ympyrä sulkeutuu.

Kehätarinan suurin haaste on se, että tarinan alussa en voi vielä tietää tarkasti, mitä lopussa tapahtuu ja miten se vaikuttaa alkuun. Kehätarinassa hahmon tunnetila ja ajatukset riippuvat usein asioista, jotka paljastuvat vasta myöhemmin. Tämä tekee tarinan aloituksesta haastavaa, eikä juonilankoja saa useinkaan kiinnitettyä kohdalleen ensimmäisellä kerralla. Tarinan alkuun syntyy helposti harhapolkuja ja tyhjäkäyntiä, ja eri kohtausten yhdistäminen loogiseksi kokonaisuudeksi voi olla vaikeaa.

Siksi ensimmäinen versio on usein luonnosmainen ja keskeneräinen, eräänlainen rautalankamalli, jolla testataan tarinan rakennetta. Vasta toisella kierroksella hahmojen reaktiot, tunteet ja kokemukset syventyvät, ja kolmannessa versiossa päästään rakentamaan yksityiskohtia ja tekemään hienosäätöä. Kehätarinaa kirjoittaessa minun on ollut pakko hyväksyä tekstin keskeneräisyys ja raakilemaisuus, eikä se ole ollut suinkaan helppoa.

Olen kirjoittajana sellainen, joka haluaa tehdä mahdollisimman valmista ja “täydellistä” tekstiä, jossa mennään suoraan hahmojen sisään ja eletään tapahtumat heidän kauttaan. Kehätarinassa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska en tunne hahmoja kunnolla enkä tiedä, miten myöhemmät tapahtumat vaikuttavat heihin tai miten tarinan loppu heijastuu alkuun. Tämä johti siihen, että kirjoitin tarinaa monta kertaa harhaan ja jouduin yhtä monta kertaa palaamaan takaisin ja kokeilemaan uutta suuntaa.

Kehätarinassa, kuten muissakin tarinoissa, loogisuuden täytyy toimia. Jos hahmo toimii päättömästi ja tekee juonen kannalta epäloogisia ratkaisuja, tarina ei enää toimi. Lukijan pitää kokea, että tapahtumat johtavat loogisesti toisiinsa ja että hahmojen valinnat vaikuttavat tapahtumien kulkuun. Kehätarinassa vihjeet ovat erityisen tärkeitä, mutta niitä ei saa olla liikaa eikä liian vähän. Vihjeet eivät myöskään saa tulla liian aikaisin, jottei mysteeri ratkea liian nopeasti. Niitä pitää ripotella sopiviin kohtiin, joista lukija voi kerätä niitä vähitellen.

Kehätarinassa jokainen suuri tapahtuma vaikuttaa muihin kohtiin. Jos muutan yhtä asiaa, alun logiikka voi muuttua, samoin keskikohta ja loppu. Kehätarina saattaa myös paisua kuin pullataikina, kun uudet oivallukset synnyttävät uusia juonilankoja. Tämä tekee kirjoittamisesta välillä haastavaa, mutta samalla kehätarina on rakenteellisesti erittäin mielenkiintoinen ja palkitseva, kun sen saa toimimaan kunnolla.

Kirjoitin tarinani alun monta kertaa uudelleen, ja tekstiä lensi "roskakoriin" siihen tahtiin, että välillä alkoi jo hirvittää. Lukuisten yritysten jälkeen sain kasattua kelvollisen alun ja pääsin vihdoin etenemään. Kun saavutin päähenkilöiden kannalta tärkeän käännekohdan, tarina imaisi viimein mukaansa ja tapahtumat alkoivat kehittyä kuin itsestään.

Tarinan puolivälissä sain hetken hengähtää, mutta vain hetkeksi, sillä seuraavana haasteena on tarinan päättäminen ja juonilankojen sitominen yhteen oikeassa järjestyksessä. Se tulee olemaan haastavaa ja vaativaa, joten rohkeutta ja kärsivällisyyttä tarvitaan jälleen runsaasti.

Miksi valitsin uuteen tarinaani kolmannen persoonan?

Täydellisen nuortenkirjan jäljillä-kyselyn ensimmäisessä osassa käsiteltiin genrejen lisäksi, päähenkilöitä ja heidän välisiä suhteita. Päähenkilöäänestys meni niin tiukalle, että päätin nostaa tarinaan myös toisen hahmon, jonka näkökulmaa tarinassa seurataan. Kun mietin kerrontaa, kolmas persoona tuntui luontevimmalta. Se mahdollisti vaihtaa näkökulmaa näiden kahden päähenkilön välillä ja tarvittaessa myös vaihtamaan näkökulmaa muihin hahmoihin.

Kolmannessa persoonassa kirjoitetussa tarinassa on paljon myös muita etuja. Se antaa laajemmat mahdollisuudet tarkastella tapahtumia ja maailmaa eri kulmista. Kertoja voi liikkua useiden henkilöiden välillä ja kuvata tapahtumia, joista yksittäinen hahmo ei olisi tietoinen ja näkökulmaa on helpompi vaihtaa.

Tarina voi tuntua ”luotettavammalta” tai analyyttisemmältä, koska se ei ole yhden hahmon tiedon ja tunteiden varassa. Kolmas persoona antaa myös mahdollisuuden valita sopiva etäisyys, jolla tarinaa kerrotaan. Etäisyyden säätely on kolmannen persoonan suurimpia vahvuuksia. Kolmannessa persoonassa etäisyys tarkoittaa sitä, kuinka lähellä lukija on hahmon tietoisuutta: ajatuksia, tunteita ja havaintoja. Etäisyys ei ole kiinteä valinta, vaan jatkumo, jota kirjoittaja voi säätää tilanteen mukaan ja jopa saman luvun sisällä. Sitä voi ajatella eräänlaisena kamerana, jolla voi zoomata lähelle ja sitten taas kauas. Kolmas persoona antaa siis kirjoittajalle mahdollisuuden zoomata sisään hahmon kokemukseen ja ulos tarinan kokonaisuuteen, aivan kuten elokuvassa ja juuri tämä tekee siitä niin monipuolisen.

Maailmanrakennus on myös joustavampi, sillä ympäristöä, taustaa ja laajoja tapahtumaketjuja on luontevampaa kuvata kolmannessa persoonassa. Se mahdollistaa siirtymisen eri hahmojen näkökulmiin, jolloin maailmaa voi rakentaa monesta suunnasta.

Maailma ei ole objektiivinen selitys, vaan kokemus. Yksi hahmo voi pitää järjestelmää oikeudenmukaisena, toinen tyranniana. Omaan tarinaani liittyy paljon maailman historiaa, mytologiaa ja uskomuksia ja niiden avaaminen on huomattavasti helpompaa kolmannessa persoonassa. Lisäksi haluan tuoda esiin kaksi puolta eli etuoikeutetun henkilön näkökulmaa ja syrjityn ja heikossa asemassa olevan näkökulmaa. Näin maailma avautuu lukijalle moniulotteisemmin ja silloin tapahtumien syy-seuraussuhteen tulevat selkeämmiksi.

Kolmannessa persoonassa on tietenkin myös heikkoutensa. Lukija ei välttämättä koe hahmon tunteita yhtä intensiivisesti kuin minä-kerronnassa. Tarina voi tuntua kylmemmältä tai raportoivammalta, jos kertoja ei ole tarkasti fokusoitu. Useiden näkökulmien käyttö voi hämmentää lukijaa, jos sitä ei hallitse hyvin. Tämän asian olen pyrkinyt ratkaisemaan juurikin aiemmin mainitulla ”zoomaamisella” eli tietyissä tapahtumissa kerronta siirtyy hyvin lähelle päähenkilö, jolloin hänen tunteensa ja ajatuksensa kyseisessä tilanteessa avataan paremmin lukijalle. Näkökulman vaihdon teen myös selkeästi, niin ettei lukijalle tule epäselvyyttä siitä kenen näkökulmassa nyt ollaan. 

Kolmas persoona on kuin kamera, jota voit liikuttaa vapaasti paikasta toiseen. Voit painaa sen aivan hahmon ihoon kiinni kertoaksesi hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan tai nostaa ylemmäs näyttämään, miten koko maailma hänen ympärillään liikkuu.