Millainen on hyvä fantasiatarina ja mikä tekee tarinasta hyvin toimivan fantasian?
Ensimmäinen fantasiakirjani oli Margaret Weisin ja Tracy
Hickmanin Kaksosten aika. Lukukokemus oli niin mullistava, että heppakirjat
saivat jäädä ja fantasia vei mennessään. Luen edelleen fantasiaa paljon ja se
on suosikkigenreni. Kun nuorille tekemänässäni kyselyssä yli 40% nuorista valitsi
fantasian suosikkigenrekseen, olin luonnollisestikin riemuissani.
Olen pitkään haaveillut fantasiateoksen kirjoittamisesta,
mutta genren suosio ja sieniä sateella syntyvät kirjat, saivat minut epäröimään
ja miettimään, kannattiko ”kilpailuun” lähteä mukaan ja olisiko minulla vielä
jotain uutta annettavaa näin suositulle genrelle? Lopulta nuoret tekivät
päätöksen puolestani ja kyselyn kautta sain viimein hyvän syyn kirjoittaa
fantasiaa, ilman että suosikkigenren taakka painoi liikaa harteitani.
Fantasia on genrenä valtava aarreaitta. Se antaa mielikuvitukselle
laajat lähes rajattomat mahdollisuudet kehittää tarinaa suuntaan taikka
toiseen, mutta se sisältää myös monia sudenkuoppia. Rajattomuus voi olla myös
eksyttävää ja silloin usein unohtuu, että fantasiakin tarvitsee toimiakseen
vahvan logiikan, joka rakentaa uskottavuutta ja lisää samaistuttavuutta.
Fantasiassa on myös toinen hyvin yleinen ongelma, joka saattaa
jäädä logiikan varjoon ja se on fantasian määrä ja merkitys tarinassa. Olen
usein lukenut fantasiatarinoita, jossa hahmot ja tapahtumat voisivat aivan yhtä
hyvin sijoittua, vaikka meidän maailmaamme. Monissa teoksissa fantasia tekee
maailmasta erikoisen näköisen, mutta ei juuri tuo muuta uutta tai muuta tarinan
ydintä. Tällöin fantasia jää tarinassa kuriositeetiksi. Fantasiasta kerrotaan,
mutta sitä ei koeta. Lukijalle sanotaan, että tämä maailma on maaginen, mutta
lukija ei tunne sitä.
Tämä on ongelma varsinkin silloin kun lukija nimenomaan haluaa
lukea fantasiaa, joka tuntuu ja näkyy, eikä ole vain koriste. Fantasia vaatii
kuitenkin mielikuvitusta. On kyettävä ymmärtämään, miten vaikka taikuus
vaikuttaa fantasiamaailman asukkaiden arkeen, ja miten yliluonnolliset olennot
toimisivat osana yhteiskuntaa. Fantasia ei voi kuitenkaan olla täysin irrallaan meidän
maailmamme lainalaisuuksista, sillä muuten se muuttuisi liian sekavaksi ja
käsittämättömäksi ja siksi kirjailijan tehtävä on huolehtia, että fantasiaa on
tarinassa juuri sopiva määrä, ei liika, eikä liian vähän.
Kun fantasia on aidosti osa tarinaa, fantasiamaailman
erityispiirteet synnyttävät hahmojen ongelmia, vaikuttavat heidän valintoihinsa
ja ohjaavat juonen tapahtumia. Tällöin fantasia ei ole vain taustakulissi, vaan
yksi tarinan syy-seurausketjun osista.
Loppuun kaiken voikin kiteyttää, että hyvä fantasiamaailma ei ole
paikka, jossa tarina tapahtuu, vaan syy siihen, miksi tarina tapahtuu.
