Näkökulmahaasteita ja tarinallisia epäloogisuuksia

Kun on kirjoittanut itsensä tarpeeksi monta kertaa harhaan, alkaa ymmärtää, mikä tarinassa oikeasti toimii ja mikä ei. Syksy on ollut melkoista suossa tarpomista. Uutta tekstiä on kyllä syntynyt, mutta samaan tahtiin vanhaa tekstiä on täytynyt poistaa. Tämä on johtanut siihen, että ”poistettujen tekstien” kansiossa on tällä hetkellä enemmän tekstiä kuin itse käsikirjoituksessa. Tarinan edistyminen on käytännössä pysähtynyt jo elokuussa ja sen jälkeen olen korjannut tarinaa ja yrittänyt löytää siihen uutta potkua.

Tilanne ajautui lopulta siihen, etten pystynyt enää jatkamaan eteenpäin ja kirjoitusjumi iski täydellä teholla. Otin viikon syysloman ja se kannatti. Kun sain etäisyyttä tekstiini, ymmärsin viimein, mikä kaikki siinä oli pielessä. Karsin kovalla kädellä tapahtumia, jotka eivät tarinan kannalta olleet olennaisia ja samalla poistin epäloogisuuksia, sillä fantasiakin tarvitsee toimivan logiikan ollakseen uskottava.

Tämän lisäksi olen myös pitkään kokenut, etten oikein saa otetta päähenkilöistäni. He ovat kiinnostavia, mutta tuntuvat silti etäisiltä ja persooniltaan epämääräisiltä. Luettuani kässäriä monta kertaa läpi, ymmärsin viimein, mistä tämä johtui.

Tarinassani ”kertojan” fokus ja näkökulma olivat pahasti hukassa. Kun kirjoittaa kolmannessa persoonassa ja erityisesti kahden päähenkilön kautta, on yllättävän helppo lipsahtaa niin sanottuun “ulkopuoliseen kerrontaan”, jossa hahmot näyttävät paperinukeilta. Tarina kyllä etenee ja hahmot tekevät asioita, mutta lukija ei pysty samaistumaan heihin.

Kokeilin rajata kerrontaa tiukemmin yhden hahmon kokemuspiiriin kerralla ja se auttoi. Kun kaksi päähenkilöä kulkee lähes koko ajan yhdessä, on hyvä tehdä selkeä valinta, jotta lukija tietää kenen kautta hän tapahtumia kokee. Jos vuorottelee jatkuvasti molempia näkökulmia, kerronta “hajoaa” ja henkilöt jäävät etäisiksi, vaikka he olisivat fyysisesti koko ajan läsnä. Oivalsin myös, että hahmojen persoonallisuus ei tule aina esiin isoissa kohtauksissa, vaan pienissä valinnoissa ja tavoissa nähdä maailma.

Oppiakseni tuntemaan hahmoni paremmin, otin heidät mukaan arkiseen elämääni. Kun menin kauppaan, kuvittelin heidän tulevan mukaani. Mietin, miten he käyttäytyisivät kaupassa ja mitä he puhuisivat minulle ja toisilleen. Kun söin ruokaa kotona, kuvittelin hahmoni pöydän ääreen istumaan. Mietin millaiset ruokailutavat heillä olisi ja mistä ruuista he pitäisivät ja mistä eivät. Näiden mielikuvaharjoitusten myötä, hahmoni muuttuivat entistä elävämmiksi ja se auttoi myös kirjoittamaan heidät elävästi tarinaan mukaan.  

Koska toinen päähenkilöistäni on selvästi persoonaltaan dominoivampi, hän myös dominoi kertojana, kun taas vetäytyvämmän hahmon näkökulmaa avaan silloin, kun tulee erityinen kohta, jossa haluan paljastaa jotain, mitä dominoivampi päähenkilö ei tiedä. Tässä on herkullinen tilanne, jossa voin tarkoituksella johtaa lukijoita harhaan ja sitten paljastaa totuus toisen hahmon näkökulmasta.

Näiden oivallusten myötä olen jälleen saanut uutta puhtia kirjoittamiseen ja toivon todella, että suurimmat ongelmat olisivat nyt taakse jäänyttä elämää ainakin tämän käsikirjoituksen kohdalla.

Palataan pian asiaan!