Varsinkin romanttisissa fantasioissa näkee usein reaktiivisia päähenkilöitä. Tällaisten päähenkilöiden sisäinen elämä: tunteet, ihmissuhteet ja arki ovat keskiössä. Ulkoinen juoni liikkuu päähenkilön ympärillä, mutta hän ei ohjaa sitä. Tällaisessa tarinassa konfliktit tulevat hänen luokseen ja hän odottaa, että asiat ratkeavat tai ratkaisu syntyy usein muiden toimesta. Tällaisessa tarinassa juoni ei ole ensisijaisesti seikkailullinen, vaan emotionaalinen.
Proaktiivinen
hahmo taas ei ole sama asia kuin: voimakas, rohkea, fyysisesti taitava ja jatkuvasti
toiminnassa. Proaktiivinen hahmo suunnittelee, tekee valintoja, ottaa riskejä
ja joutuu elämään seurausten kanssa. Proaktiivinen hahmo on ennen kaikkea juonen
syy, ei sen seuraus. Jos jokin uhkaa proaktiivista hahmo, hän ei jää
odottelemaan mitä tapahtuu, vaan pyrkii aktiivisesti selvittämään tilannetta.
Reaktiivinen
juoni on helpompi kirjoittaa kuin proaktiivinen. Hahmon proaktiivisuutta voi
testata siten, että jos poistat päähenkilön tarinasta, eteneenkö juoni silti lähes
samalla tavalla?
Hyvät esimerkit reaktiivisista
ja proaktiivisista päähenkilöistä ovat Twilightin Bella Swan ja Nälkäpelin
Katniss Everdeen. Twilightissa Bella muuttaa isänsä luo, ihastuu Edwardiin, saa
tietää vampyyreista, joutuu Jamesin kohteeksi ja hänet pelastetaan. Bellan
päätökset ovat useimmiten emotionaalisia, eivät strategisia. Konfliktit
syntyvät hänen ympärillään, mutta hän itse ei aktiivisesti pyri ratkaisemaan
niitä vaan piileskelee ja odottaa vastustajan siirtoa.
Katniss taas on
hyvin toisenlainen hahmo. Tarinan alussa Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi julmaan Nälkäpeliin. Hän
liittoutuu taktisesti, uhmaa Capitolia ja hänen valintansa synnyttävät
kapinaliikkeen. Juoni ei tapahtuisi ilman hänen tekojaan. Katniss on syy, ei
seuraus.
Reaktiivinen
hahmo siis reagoi tapahtumiin, kun taas proaktiivinen hahmo tekee päätöksiä,
jotka synnyttävät tapahtumia. Kun aloittaa tarinan kirjoittamisen, on hyvä tehdä
päätös siitä, miten aktiivinen päähenkilö on ja miten hän reagoi hänen
ympärillä tapahtuviin asioihin. Onko hän passiivinen sivusta seuraaja vai
aktiivinen ongelmanratkoja?
Tekemässäni nuorille
suunnatussa kyselyssä en suoraan kysynyt, kuinka aktiivisen päähenkilön nuoret halusivat,
mutta persoonallisuuteen ja impulssivisuuteen liittyvistä vastauksista saattoi päätellä,
että nuoret toivoivat aktiivista päähenkilö. Päähenkilön suosituimmiksi
persoonallisuuden piirteiksi nousi: älykäs ja nokkela sekä itsevarma ja
kapinallinen. Impulsiivisuustasoa taas oli yli 3 (asteikolla 1-5).
Olen itse
kirjoittanut sekä reaktiivisia hahmoja, mutta myös proaktiivisia ja oma
henkilökohtainen suosikkini on proaktiivinen hahmo. Nuorten kyselyssä tekemät juonelliset
valinnat tukevat myös proaktiivisuutta, joten siihen suuntaan ollaan nyt menossa.
Päähenkilöni valinnoilla ja teoilla on siis iso merkitys tarinan tapahtumien kannalta ja
lukija pääsee päähenkilön kanssa pohtimaan ratkaisuja lukuisiin haasteisiin
sekä moraalisiin ongelmiin.
Tavoitteeni on tarinassa myös hieman leikitellä näillä kahdella hahmotyypillä. Päähenkilöni on alussa hyvin proaktiivinen, koska hänellä ei ole mitään menetettävää. Keskellä tarinaa hänestä tulee reaktiivisempi, koska hän rakastuu ja huomaa, että hänellä on paljon menetettävää. Hän ei vain unohda tavoitettaan vaan alkaa rationalisoida passiivisuuttaan. “Teoillani ja valinnoillani on vaikutusta, enkä ole vielä valmis ottamaan riskiä.” Maailma ei kuitenkaan odota, eikä ongelmat katoa. Lopussa päähenkilön on aktivoiduttava jälleen ja vietävä proaktiivisuus uudella tasolla, sillä tällä kertaa hän taistelee jonkin puolesta ja panoksena on koko maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti