Miksi valitsin uuteen tarinaani kolmannen persoonan?

Täydellisen nuortenkirjan jäljillä-kyselyn ensimmäisessä osassa käsiteltiin genrejen lisäksi, päähenkilöitä ja heidän välisiä suhteita. Päähenkilöäänestys meni niin tiukalle, että päätin nostaa tarinaan myös toisen hahmon, jonka näkökulmaa tarinassa seurataan. Kun mietin kerrontaa, kolmas persoona tuntui luontevimmalta. Se mahdollisti vaihtaa näkökulmaa näiden kahden päähenkilön välillä ja tarvittaessa myös vaihtamaan näkökulmaa muihin hahmoihin.

Kolmannessa persoonassa kirjoitetussa tarinassa on paljon myös muita etuja. Se antaa laajemmat mahdollisuudet tarkastella tapahtumia ja maailmaa eri kulmista. Kertoja voi liikkua useiden henkilöiden välillä ja kuvata tapahtumia, joista yksittäinen hahmo ei olisi tietoinen ja näkökulmaa on helpompi vaihtaa.

Tarina voi tuntua ”luotettavammalta” tai analyyttisemmältä, koska se ei ole yhden hahmon tiedon ja tunteiden varassa. Kolmas persoona antaa myös mahdollisuuden valita sopiva etäisyys, jolla tarinaa kerrotaan. Etäisyyden säätely on kolmannen persoonan suurimpia vahvuuksia. Kolmannessa persoonassa etäisyys tarkoittaa sitä, kuinka lähellä lukija on hahmon tietoisuutta: ajatuksia, tunteita ja havaintoja. Etäisyys ei ole kiinteä valinta, vaan jatkumo, jota kirjoittaja voi säätää tilanteen mukaan ja jopa saman luvun sisällä. Sitä voi ajatella eräänlaisena kamerana, jolla voi zoomata lähelle ja sitten taas kauas. Kolmas persoona antaa siis kirjoittajalle mahdollisuuden zoomata sisään hahmon kokemukseen ja ulos tarinan kokonaisuuteen, aivan kuten elokuvassa ja juuri tämä tekee siitä niin monipuolisen.

Maailmanrakennus on myös joustavampi, sillä ympäristöä, taustaa ja laajoja tapahtumaketjuja on luontevampaa kuvata kolmannessa persoonassa. Se mahdollistaa siirtymisen eri hahmojen näkökulmiin, jolloin maailmaa voi rakentaa monesta suunnasta.

Maailma ei ole objektiivinen selitys, vaan kokemus. Yksi hahmo voi pitää järjestelmää oikeudenmukaisena, toinen tyranniana. Omaan tarinaani liittyy paljon maailman historiaa, mytologiaa ja uskomuksia ja niiden avaaminen on huomattavasti helpompaa kolmannessa persoonassa. Lisäksi haluan tuoda esiin kaksi puolta eli etuoikeutetun henkilön näkökulmaa ja syrjityn ja heikossa asemassa olevan näkökulmaa. Näin maailma avautuu lukijalle moniulotteisemmin ja silloin tapahtumien syy-seuraussuhteen tulevat selkeämmiksi.

Kolmannessa persoonassa on tietenkin myös heikkoutensa. Lukija ei välttämättä koe hahmon tunteita yhtä intensiivisesti kuin minä-kerronnassa. Tarina voi tuntua kylmemmältä tai raportoivammalta, jos kertoja ei ole tarkasti fokusoitu. Useiden näkökulmien käyttö voi hämmentää lukijaa, jos sitä ei hallitse hyvin. Tämän asian olen pyrkinyt ratkaisemaan juurikin aiemmin mainitulla ”zoomaamisella” eli tietyissä tapahtumissa kerronta siirtyy hyvin lähelle päähenkilö, jolloin hänen tunteensa ja ajatuksensa kyseisessä tilanteessa avataan paremmin lukijalle. Näkökulman vaihdon teen myös selkeästi, niin ettei lukijalle tule epäselvyyttä siitä kenen näkökulmassa nyt ollaan. 

Kolmas persoona on kuin kamera, jota voit liikuttaa vapaasti paikasta toiseen. Voit painaa sen aivan hahmon ihoon kiinni kertoaksesi hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan tai nostaa ylemmäs näyttämään, miten koko maailma hänen ympärillään liikkuu.

Reaktiivinen vai proaktiivinen päähenkilö?

Varsinkin romanttisissa fantasioissa näkee usein reaktiivisia päähenkilöitä. Tällaisten päähenkilöiden sisäinen elämä: tunteet, ihmissuhteet ja arki ovat keskiössä. Ulkoinen juoni liikkuu päähenkilön ympärillä, mutta hän ei ohjaa sitä. Tällaisessa tarinassa konfliktit tulevat hänen luokseen ja hän odottaa, että asiat ratkeavat tai ratkaisu syntyy usein muiden toimesta. Tällaisessa tarinassa juoni ei ole ensisijaisesti seikkailullinen, vaan emotionaalinen.

Proaktiivinen hahmo taas ei ole sama asia kuin: voimakas, rohkea, fyysisesti taitava ja jatkuvasti toiminnassa. Proaktiivinen hahmo suunnittelee, tekee valintoja, ottaa riskejä ja joutuu elämään seurausten kanssa. Proaktiivinen hahmo on ennen kaikkea juonen syy, ei sen seuraus. Jos jokin uhkaa proaktiivista hahmo, hän ei jää odottelemaan mitä tapahtuu, vaan pyrkii aktiivisesti selvittämään tilannetta.

Reaktiivinen juoni on helpompi kirjoittaa kuin proaktiivinen. Hahmon proaktiivisuutta voi testata siten, että jos poistat päähenkilön tarinasta, eteneenkö juoni silti lähes samalla tavalla?

Hyvät esimerkit reaktiivisista ja proaktiivisista päähenkilöistä ovat Twilightin Bella Swan ja Nälkäpelin Katniss Everdeen. Twilightissa Bella muuttaa isänsä luo, ihastuu Edwardiin, saa tietää vampyyreista, joutuu Jamesin kohteeksi ja hänet pelastetaan. Bellan päätökset ovat useimmiten emotionaalisia, eivät strategisia. Konfliktit syntyvät hänen ympärillään, mutta hän itse ei aktiivisesti pyri ratkaisemaan niitä vaan piileskelee ja odottaa vastustajan siirtoa.

Katniss taas on hyvin toisenlainen hahmo. Tarinan alussa Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi julmaan Nälkäpeliin. Hän liittoutuu taktisesti, uhmaa Capitolia ja hänen valintansa synnyttävät kapinaliikkeen. Juoni ei tapahtuisi ilman hänen tekojaan. Katniss on syy, ei seuraus.

Reaktiivinen hahmo siis reagoi tapahtumiin, kun taas proaktiivinen hahmo tekee päätöksiä, jotka synnyttävät tapahtumia. Kun aloittaa tarinan kirjoittamisen, on hyvä tehdä päätös siitä, miten aktiivinen päähenkilö on ja miten hän reagoi hänen ympärillä tapahtuviin asioihin. Onko hän passiivinen sivusta seuraaja vai aktiivinen ongelmanratkoja?

Tekemässäni nuorille suunnatussa kyselyssä en suoraan kysynyt, kuinka aktiivisen päähenkilön nuoret halusivat, mutta persoonallisuuteen ja impulssivisuuteen liittyvistä vastauksista saattoi päätellä, että nuoret toivoivat aktiivista päähenkilö. Päähenkilön suosituimmiksi persoonallisuuden piirteiksi nousi: älykäs ja nokkela sekä itsevarma ja kapinallinen. Impulsiivisuustasoa taas oli yli 3 (asteikolla 1-5).

Olen itse kirjoittanut sekä reaktiivisia hahmoja, mutta myös proaktiivisia ja oma henkilökohtainen suosikkini on proaktiivinen hahmo. Nuorten kyselyssä tekemät juonelliset valinnat tukevat myös proaktiivisuutta, joten siihen suuntaan ollaan nyt menossa. Päähenkilöni valinnoilla ja teoilla on siis iso merkitys tarinan tapahtumien kannalta ja lukija pääsee päähenkilön kanssa pohtimaan ratkaisuja lukuisiin haasteisiin sekä moraalisiin ongelmiin. 

Tavoitteeni on tarinassa myös hieman leikitellä näillä kahdella hahmotyypillä. Päähenkilöni on alussa hyvin proaktiivinen, koska hänellä ei ole mitään menetettävää. Keskellä tarinaa hänestä tulee reaktiivisempi, koska hän rakastuu ja huomaa, että hänellä on paljon menetettävää. Hän ei vain unohda tavoitettaan vaan alkaa rationalisoida passiivisuuttaan. “Teoillani ja valinnoillani on vaikutusta, enkä ole vielä valmis ottamaan riskiä.” Maailma ei kuitenkaan odota, eikä ongelmat katoa. Lopussa päähenkilön on aktivoiduttava jälleen ja vietävä proaktiivisuus uudella tasolla, sillä tällä kertaa hän taistelee jonkin puolesta ja panoksena on koko maailma.