Elokuussa sairastettu korona laittoi aikatauluni kertaheitolla uusiksi ja pakotti lähes parin viikon sairaslomalle. Loma teki kuitenkin hyvä, sillä sain otettua etäisyyttä tekstiin ja ratkaistua ongelmat, joiden kanssa olin painiskellut jo jonkin aikaa.
Yksi ongelmani oli prologi, jossa oli tarkoitus esitellä
teoksen kannalta keskeinen henkilö eli enemies-to-lovers-troopin toinen
osapuoli. Kirjoitin prologin useampaan kertaan, mutta jostain syystä se ei
tuntunut toimivan niin kuin halusin. Sairasloman aikana pääsin viimein oman
ajatusboksini ulkopuolelle ja keksin prologiongelmaani ratkaisun. Kolmannessa
persoonassa kirjoittaminen mahdollisti poikkeavan näkökulman, joka toimi
yllättävän hyvin.
Toinen ongelma oli pääparin kohtaaminen, joka oli siirtynyt
kuin huomaamatta aivan liian kauas tarinassa. Hammasta purren saksin kässäristäni
miltei 15 sivua, mikä kirpaise paljon, koska kirjoitan ykkösen rivivälillä ja
kyse on oikeasti isosta määrästä tekstiä. Leikkaus toimi ja samalla tarinan
tempo terävöityi.
Kolmas ongelma oli se, miten kirjoittaa pääparin kohtaaminen. Miten rakentaa pääparin välille vihollisvaihe, niin että se todella tuntuu jossain ja vaikuttaa aidolta, eikä vain tekemällä tehdyltä pikkuriidalta? Lisäksi halusin karsia kaiken fyysisen vetovoiman pois. En halunnut rakentaa tilannetta, jossa päähenkilö riitelee ”vihollisensa” kanssa, mutta tuntee silti vetoa tätä kohtaan. Halusin sen sijaan rakentaa tilanteen, jossa osapuolten välinen kiista tuntuu oikeasti niin ylitsepääsemättömältä, että rakkauden syttyminen heidän välilleen tuntuisi liki mahdottomalta. Pitkän veivaamisen jälkeen, onnistuin kirjoittamaan tämäkin kohtauksen.
Välillä on mentävä läpi vaikka (aleksis) kiven, jotta tarinasta tulee sellainen, kun sen kuuluu olla. Ja suosittelen muuten sairaslomaa kun kirjoitusjumi iskee!Seuraavassa osiossa paneudun sitten tarkemmin muistikirjaani ja itse tarinan suunnitteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti